Niin, onhan kaupassa käynti nykyään aivan liian helppoa. Onneksi sitä on sentään oudoilla aukiolosäännöksillä hiukan vaikeutettu. Taitaisi olla paras aina soittamalla varmistaa, onko kassalla neiti paikalla, ei noista muuten selvää saa. Aukioloon kun tuntuu vaikuttavan niin kesäaika, joulujuhla, neliömäärä, sijainti, kauppiaan tai tämän vaimon kuukautiskerto, valomainoksen värit kuin Amerikan presidentin ihonvärikin.

Miksi valtion yleensäkin pitää määrätä, milloin kauppa saa ovensa pitää auki? Mistä syystä ministeriö on oikea taho päättämään siitä, että huoltoasema saa myydä allekirjoittaneelle lauantaimakkaraa tiistaiyönä kello puoli viisi? Ja saman ministeriön mielestä on paha-paha asia, jos haluaisin ostaa sunnuntaiaamuna kello yhdeksän ruisleipää sen lauantaimakkaran alle.

Miksi, oi miksi? No, kai se on oikein ja armollista. Mutta vuorotyötä tekevää ateistia tuskin lämmittää ajatus siitä, että mikrolätty jää saamatta vain, koska ikivanhassa satukirjassa satuttiin vetämään lonkkaa sunnuntaina.

“Kyllä ihminen varmasti pysyy hengissä, vaikka ostospäiviä olisi vain kuusi viikossa.” Joo, ja ihminen pysyy hengissä myös kokonaan ilman kauppoja. Metsästä saa kyllä apetta, jos tarve tulee.

Että jospa ne kauppiaat vihdoin saisi itse päättää aukioloajoistaan… Silloin voisi edes jaloillaan äänestää, jos kyseisen kaupan aukioloajat eivät passaa. Aa, mutta sehän olisi markkintaloutta. Paha-paha asia…

*****

Kauppojen kiinniolosta huolimatta toivotan mitä mainiointa päivää isälleni. Onneksi ehdin hakea sen Loirin uuden levyn jo eilen…

Kuulen jo huudot sieltä toisesta päästä: “Boring!” Sanos muuta.

Turun ylioppilaslehdessä maisteri S. K. Saarinen linjasi viime viikon kolumnissaan:

Tiedättehän tyypin: Alkaa ylioppilaskunta-aktiiviksi. Kerää luottamustoimia. Verkostoituu. On osa parempien ihmisten joukkoa palavereineen ja kokouksineen. Juo kokousten jälkeen ilmaista keskikaljaa auringonnousuun asti vallan huumaannuttamana. Sitten alkavat vallattomat lakanahommat toisen vallallisen kanssa. Sidottuna tai sitomattomana. Tyyppi hankkiutuu jopa hallitukseen. Pääsee rehtorinlounaille. Alkaa huomaamattaan puolustaa yliopiston tekemiä ratkaisuja muille opiskelijoille.

Välillä pakinan sanat tuntuvat kiusallisen todelliselta. Eikö oikean opiskelija-aktivistin pitäisi pompata barrikaadeille heti sängystä noustuaan?

Tänään olin eri mieltä kuin monet muut. Pieni aktivisti sisällä heräsi horroksesta. “Vaara uhkaa, iske vastaan!” Kokouksen jälkeen Proffan kellarissa kaikki olivat kuitenkin jälleen yhtä suurta opiskelijaperhettä kaljalasin ääressä.

Kyllä opiskelijapolitiikka vaan on kivaa!

Palveluseteleiden käyttöä on laajennettava. Sitä on tarjottava yhtenä palvelujen järjestämistapana muiden vaihtoehtojen rinnalla. Ideahan on siis se, että palvelusetelillä kaupunki sitoutuu maksamaan asukkaansa yksityiseltä palveluntuottajalta hankkimat palvelut setelin arvoon saakka.

Palvelusetelit lisäävät valinnanvapautta, kun kaupunkilainen voi hankkia palvelun haluamaltaan tuottajalta. Samalla luodaan toimintaedellytykset palveluyrittäjyydelle ja markkinoiden toimivuudelle. Samalla tuetaan myös pienten palveluyritysten työllistämistä. Palveluseteli ei lopeta kaupungin tarjoamia palveluita, vaan antaa kaupunkilaisille aitoja vaihtoehtoja.

Ja ennen kaikkea: se toimii. Iänikuisen jonojen kasvusta valittelun sijasta Helsingissä käärittiin hihat ja ryhdyttiin tekemään epäkohdalle jotain. Hyvä Helsinki!

Turun Sanomat kertoi Urpilainen kritisoivan jälleen hallituksen politiikkaa, joka hänen mielestään ”suosii suurituloisia ja kohdistaa verohelpotukset epäoikeudenmukaisesti nimenomaan hyväosaisiin”.

Kuten kaikki varmasti tietävät, on Suomessa käytössä progressiivinen tulovero. Käytännössä enemmän ansaitsevat maksavat siis ansiotuloistaan suurempaa veroprosenttia kuin vähemmän ansaitsevat.

Ellei luvattuja tuloveronkevennyksiä kohdisteta valtiovarainministeri Kataisen (kok.) mallin mukaisesti tasaisesti kaikkiin tuloluokkiin, veroprogressio kiristyy entisestään. Ja, itse asiassa, jopa prosenttiyksiköissä samansuuruinen veronalennus kaikkiin tuloluokkiin kiristää progressiota, vaikkakin vähemmän. Ohessa kärjistetty esimerkki:

Oletetaan, että ennen veronalennusta suurituloisten veroprosentti on 4 ja pienituloisten 2. Suurituloisten veroprosentti on siis kaksinkertainen pienituloisten veroprosenttiin verrattuna.

Jos kaikkille veronmaksajille kohdistetaan tämän jälkeen yhden prosenttiyksikön suuruinen veronkevennys, tulisi veroprosenteiksi 3 ja 1. Nyt suurituloisten veroprosentti on siis kolminkertainen pienituloisten veroprosenttiin verrattuna. Veroprosenttien absoluuttinen ero säilyy toki samana. Se on kaksi prosenttiyksikköä — sekä ennen muutosta että sen jälkeen.

Ei tuloveronkevennysten kohdistaminen kaikille tulotasoille siis mielestäni juurikaan suosi suurituloisia — se suosii ihan kaikkia tulonsaajia, meitä työntekijöitä.