Vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle 2010
Pitkällisen pähkäilyn jälkeen Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto päätti lahjoittaa Turun yliopistorahastoon 0,10 euroa per jäsen. Lahjoituspotti tulee olemaan noin 1 500 euroa. Opetus- More »
Pitkällisen pähkäilyn jälkeen Turun yliopiston ylioppilaskunnan edustajisto päätti lahjoittaa Turun yliopistorahastoon 0,10 euroa per jäsen. Lahjoituspotti tulee olemaan noin 1 500 euroa. Opetus- More »
Monessa ylioppilaskunnassa on syksyllä jälleen luvassa edarivaalit. Turussahan vaalit käytiin ylioppilaskuntien yhdistymisen takia jo keväällä. Lähestyvät vaalit näkyvät kuitenkin muilla yliopistoilla — puolueet More »
Niinhän siinä sitten kävi. Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus vuodelle 2009 muodostuu vasemmistoryhmistä, keskustasta ja vasemmistoon kallellaan olevista sitoutumattomista ryhmistä. Oma taustaryhmäni — sitoutumaton More »
Turun yliopiston ylioppilaskunnan hallituspeli vuodelle 2009 on käynnissä. Tai oikeastaan jo lähes pelattu. Viime vuoden tapaisesta sitoutumattomien yhteistyöstä ei ole enää tietoakaan: Ryhmä Lex neuvoteltiin More »
Opiskelija-aktiivina kalenteri tuppaa täyttyä monenmoisesta ohjelmasta. Ei-oota saa myydä välillä turhankin aktiivisesti vapaa-aikaa kyseleville. Eilen kastoimme fuksit täysivaltaisiksi lexiläisiksi. Kuten aiemmin olenkin todennut, More »
Se oli siinä! Huomenna alkavat taas työt sekä täydellä tohinalla myös ylioppilaskuntakuviot eli kesäloma on pian muisto vain. Muistoihin kuuluu sitten mökkeilyä, kesäpäivän More »
Kokoomuksen puoluekokous Tampereella on onnellisesti ohi. Valitsimme Jyrki Kataisen jatkamaan ansiokasta työtään Kokoomuksen johdossa. Rinnalleen puoluejohtoon Katainen sai mainion tiimiin. Lexiläisenä ja Satakunnasta kotoisin olevana More »
Se oli siinä, Wappu nimittäin. Pieni kertaus menneestä viikosta, s’il vous plaît: Maanantai 28.4. Wappu alkoi Lexin ja P-Klubin perinteisillä Päiväsitseillä. Teemana oli More »
Se on wappu nyt! Turun tuomiokirkon edessä vastaan sattui tulemaan tamperelainen herrasteekkari. Koskapa veljeni, joka petollisesti opiskelee itsekin Herwoodissa, suorittelee tällä hetkellä asepalvelustaan, More »