2009
Mahdottoman teen heti, ihmeiden tekeminen vie hetken…
“Onko törkeän ryöstön valmistelu mielestäsi rikos?” kysyy Turun Sanomat sivuillaan.
Vastasin, että ei ole. Toisin kuin 85 % vastaajista.
Rikos on teko tai laiminlyönti, josta on laissa säädetty rangaistus, eikä törkeän ryöstön valmistelua ole rikoslaissa rikokseksi määritelty. Kyseessä ei siis ole mikään mielipidekysymys.
Sen sijaan täysin perusteltua olisi toki kysyä, pitäisikö törkeän ryöstön valmistelu määritellä rikokseksi. Mutta sitä ei TS kysynyt.
Pientä tarkkuuttaa siellä toimituksessa…
Varsinais-Suomen Kokoomusnuorten viimeisimmässä Koktail-lehdessä listattiin paikallisten kokoomusnuorten blogeja. Mukaan oli joutunut / päässyt myös allekirjoittanut:
TeemuOksanen.fi – blogi
Lexiläisten lasien läpi maailmaa peilaava Teemu Oksanen pureutuu poliittisessa blogissaan erityisesti Turun yliopiston opiskelijapolitiikkaan. Turun nuorisolautakunnan jäsenenä Oksanen ottaa napakasti kantaa myös kaupungin asioihin. Blogissa on sopivassa suhteessa tiukkaa asiaa, mutta toisaalta myös paljon kuvilla höystettyä huumoria.
“Hei, ihan oikeasti! En pidä Hassista juuri muutenkaan, mutta joku raja. Opettele lukemaan…” (Lainaus)
Suosittelen myös muita jutussa mainittuja blogeja:
Kokoomuksen Nuorten Liiton 76. liittokokous on vihdoin takana. Eilen liiton puheenjohtajaksi valittiin Wille Rydman, tänään taas valittiin loppuhallitus. Varsinais-Suomesta hallitukseen valittiin varapuheenjohtajaksi Anne Taavitsainen ja jäseneksi Karri Kattelus.
Puheenjohtajapeli käytiin kahden mainon ehdokkaan välillä. Itse olin Tomi Sandströmin takana, joka hävisi vaalin vain parilla äänellä. Vaalin jälkeen kokoushotellin käytävillä kaikuivat jälleen kysymykset siitä, onko Kokoomuksen Nuorten Liitto taas jakautunut kahtia.
Samaa kysymystä pohdin itsekin erityisesti edellisen pj-vaalin jälkeen. Mutta pakko myöntää, että tällä kertaa vaalien jälkimaku oli parempi. Olen toki pettynyt oman puoleni ja Tomin tiukasta häviöstä. Teimme kovasti työtä äärettömän hienon ehdokkaan eteen, mutta tulos jäi saavuttamatta. Niinhän siinä kävi — me hävisimme ja ne voittivat.
Mutta fiilis oli siis kuitenkin parempi kuin parin vuoden takaisessa häviössä. Vaikka ylilyöntejä varmasti sattui nytkin puolin ja toisin, käytiin kisaa tällä kertaa yleisesti ottaen huomattavasti reilummassa hengessä, todellisena kilpailuna. Molemmat ehdokkaat korostivat jo kokouksen alussa liiton rivien kokoamisen tärkeyttä, kävi vaalissa miten kävi.
Kuten itse totesin henkilökohtaisesti Willelle vaalin jälkeen: Olin pettynyt tulokseen, mutta tiedän, että Wille on äärettömän fiksu nuori, joka osaa huomioda myös nyt hävinneen puolen ajatukset. Liittokokouspölyn laskeuduttua alkaa rankka työ ja ponnistus kohti tulevia vaaleja. Vaaleihin kokoomusnuoret lähtevät viime vuosia tiiviimpänä porukkana tarjoten äänestäjille tulevaisuuteen katsovan, yksilön voimaan uskovan vaihtoehdon.
Kokoomuksen Nuorten Liitto ei jakautunut nyt, tässä liittokokouksessa. Se on selvä! Jakautuminen tapahtui pari vuotta sitten, ja siitä lähin se on rampauttanut liittoamme. Tämä on syytä tunnustaa. Viime aikoina blokkien välistä lähentymistä on kuitenkin tapahtunut, ja nyt liittojohdon yksi tärkeimmistä tehtävistä on jatkaa tätä kehitystä. Mielipide-eroja ihmisten välillä on ja tuleekin olla, mutta näiden erojen on oltava liittoamme kehittävä voima, ei sen rakenteita repivä voima.
Lopuksi haluan omasta puolestani onnitella tuoretta liittojohtoa ja toivottaa voimia liiton jälleenrakennustyöhön. Samoin haluan kiittää Tomia ja kaikkia Tomin puolesta kampanjoineita — hyvin me vedettiin!
Niin se vaan on käynnissä, omalta osaltani viidettä kertaa. Kokoomuksen Nuorten Liiton liittokokous. Keskustelu velloo toistaiseksi aloitteissa — pari hyvää päätöstä on jo tehtykin: Kokoomusnuoret haluavat muuttaa tunnustuksellisen uskonnonopetuksen yleiseksi uskontotiedoksi. Juuri äsken otettiin kantaa nuorten ennaltaehkäisevien mielenterveyspalveluiden puolesta. Hyvä-hyvä!
Jännittävin asia on luvassa myöhemmin iltapäivällä, kun liitolle valitaan uusi puheenjohtaja. Uuden puheenjohtajan tehtävä on palauttaa liitto raiteilleen. Kokoomusnuorten on aika olla taas poliittinen nuorisojärjestö. Paras mies tähän tehtävään on — tietysti — Tomi Sandström.
Raiteista puheenollen, Varsinais-Suomen Kokoomusnuorten tuorein Koktail-lehti ilmestyi sopivasti liittokokouksen alla. Koktailin sivuilta löytyy myös allekirjoittaneen mielipidekirjoitus:
Turku raiteille!
Turku oli aikoinaan Suomen ensimmäinen kaupunki, jossa oli hevosvetoinen raitiovaunuliikenne. Liikenne kuitenkin lakkautettiin 1970-luvulle tultaessa, koska raitioliikennettä pidettiin vanhentuneena ja ”siitä oli haittaa autoliikenteelle”. Tänä päivänä ei kenellekään liene yllätys, että raitiovaunuliikenteen lakkauttamista on pidetty yhtenä kaupungin suurimmista virhepäätöksistä. Kaupunki menetti toimivan, koko keskeisen kaupunkialueen kattavan liikennejärjestelmän.
Vaatimukset uuden pikaraitiotien perustamisesta Turkuun ovat vahvistuneet koko 2000-luvun ajan. Yhtenä merkittävänä tekijänä tässä on ollut ympäristötietoisuuden lisääntyminen. Mutta tärkeä pointti on myös se, että pikaraitiotie parantaisi keskuskaupungin ja sen palvelujen tavoitettavuutta sekä ehkäisisi kaupunkirakenteen hajautumista. Toteutuessaan pikaraitiotie palvelisi keskikaupungin ohella myös muita kaupunkiseudun osia, joiden kautta sen linjaus kulkisi.
Pikaraitiotien toteuttaminen eräänä esteenä pidetään sen kustannuksia. Raitiotieverkoston perustaminen on kallista, vaikka rahoitukseen osallistuisi seudun kuntien lisäksi valtio ja EU. Kalliin perustamisinvestoinnin jälkeen raitiotietä olisi kuitenkin mahdollista ylläpitää lipputuloin. Yhtenä vaihtoehtona tulisikin harkita yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa – Turku-Helsinki-moottoritien tapaan raideliikenneverkosto voitaisiin rakentaa ns. elinkaarimallin mukaisesti.
Turun keskustan kehittämisessä ei ole aikaa hukattavaksi. Kaupungin laitojen ostoskeskukset houkuttelevat jatkuvasti enemmän ja enemmän Turussa asioivia omiksi asiakkaikseen. Talouden taantuma leikkaa vain väliaikaisesti laitakaupungin kauppakeskittymien kasvua, jonka jälkeen on odotettavissa paluu aikaisempaan tahtiin. Kaikki hukattu aika on pois keskustan elinvoimaisuuden turvaamisesta, sillä asiakasvirtoja on tunnetusti huomattavasti helpompi menettää kuin vetää puoleensa.
Pikaraitioliikenteen perustaminen on aikaa vievä projekti. Suunnitelmia ja haavekuvia Turun uudesta raideliikenteestä on maalailtu nyt pari vuosikymmentä. Seuraavaksi tarvitsemme konkreettisia päätöksiä – ja Turku tarvitsee pikaraitiotiensä!
Teemu Oksanen
puheenjohtaja
Kokoomuksen Nuorten Turun Aluejärjestö ry
Turun kaupunginvaltuusto on nyt käynyt ensimmäiset keskustelunsa ensi vuoden budjetista. Edellisen kirjoitukseni ja ensimmäisen valtuustokäsittelyn välillä tilanne on vain pahentunut — nuorisotoimen entisestään nipistettyä budjettia halutaan leikata vielä lähes 100 000 eurolla!
Mihin unohtui valtuustoryhmien välisessä sopimuksessakin korostettu ennaltaehkäisevä nuorisotyö? Eikö edellisestä lamasta opittu mitään, vaan jälleen laman uhreiksi korotetaan lapset ja nuoret?
Nostimme huolemme pöydälle Kokoomuksen Turun Aluejärjestön hallituksen kokouksessa yhdessä nuorisolautakunnan pj. Maija Niskala ja liikuntalautakunnan pj. Saara-Sofia Sutelan kanssa. Saimme ilmeisestikin vakuutetua aateveljet ja -siskot, ja niinpä järjestö antoi syyskokouksessaan seuraavan julkilausuman:
Kokoomuksen Turun Aluejärjestö:
Ennaltaehkäisevällä hyvinvoinnilla taantuman torjuntaan
Kokoomuksen Turun Aluejärjestö katsoo, ettei ennaltaehkäiseviä palveluita tarjoavien pienten hallintokuntien budjetteja tulisi leikata. Talousarvioehdotuksen mukaiset säästöt ovat kokonaisuudessa niin pieniä, että talouden tasapainottamisen kannalta niiden merkitys on lähinnä marginaalinen. Sen sijaan säästöehdotukset heikentävät kaupunkilaisille tarjottavia ennaltaehkäiseviä palveluita huomattavasti. — –
Siinä missä korjaavien terveys- ja sosiaalipalveluiden nettomenot ovat viime vuosien aikana kasvaneet voimakkaasti, ovat ennaltaehkäisevät pienemmät hallintokunnat joutuneet tyytymään nolla- tai jopa negatiiviseen budjettikehitykseen. Sosiaali- ja terveysmenojen jo nyt muodostaessa puolet Turun kokonaisbudjetista, ei kaupungilla ole enää varaa säästää ennaltaehkäisevistä toimista. — –
Ehdotetut leikkaukset merkitsisivät ennaltaehkäisevien palveluiden heikkenemistä. Kokoomuksen Turun Aluejärjestön mielestä kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntatoimien jo nyt erittäin kustannustehokkaasta toiminnasta säästäminen ei ole sitä kauaskantoista talouden tasapainottamista, johon kaupungin pitäisi nyt tähdätä. Pitkällä aikavälillä kaupungille on huomattavasti edullisempaa suunnata resursseja ennaltaehkäisevään toimintaan nyt, kuin maksaa pienten hallintokuntien leikkauksista aiheutuvia moninkertaisia kustannuksia tulevaisuudessa. Nuorisotyöhön, kulttuuriin ja liikuntaan satsatut resurssit näkyvät tulevaisuudessa moninkertaisina säästöinä terveys- ja sosiaalipalveluissa.
Julkilausuma löytyy kokonaisuudessaan Kokoomuksen Turun Aluejärjestön sivuilta.
Onneksi julkilausuma on huomattu hyvin julkisuudessa. Kamppailu pienten hallintokuntien puolesta kuitenkin jatkuu. Tuloksen näemme sitten marras-joulukuun vaihteessa.
Päätimme vihdoin virallistaa suhteemme. Tapasimme muutama vuosi takaperin Ylläksellä, ja sen jälkeen olemme tavanneet alamäkihiihdon merkeissä parikin kertaa. Aluksi hikoillutti niin pirusti, mutta vähitellen tutustuimme toisiimme ja homma alkoi luistaa edes jotenkuten.
Ja vihdoin tänään oli se päivä. Tavattuamme SkiExpon kamapörssissä päätimme virallistaa suhteemme.
Ikiomat tellusukset seisovat siis nyt kämpän seinustalla odottamassa ensilumia.