Tarjoilija, viinissäni on kärpänen
Vanha vitsi, mutta silti niin loistava: Eri kansallisuuksista koostuva pöytäseurue oli tullut ravintolaan. He kukin tilasivat lasillisen viiniä, mutta kun viinit tuotiin, he More »
Vanha vitsi, mutta silti niin loistava: Eri kansallisuuksista koostuva pöytäseurue oli tullut ravintolaan. He kukin tilasivat lasillisen viiniä, mutta kun viinit tuotiin, he More »
Ilta-Sanomat kertoo alkavansa julkaista ensimmäisenä lehtenä maailmassa pokeristikoita. Kyseessä on siis jonkinlainen risteytys pokeria ja sudokuita. Kuulosta ihan hauskalta idealta, vaikka tuskin näihinkään More »
Vaaliflunssa sen kuin jatkuu… Onneksi netistä löytyi kiusallisen hauska uusi blogi, josta yllä oleva kuva on esimerkkinä: YhdysSanaKuvia. Suosittelen lämpimästi niille, joilla on More »
Tällainen kuva löytyy Tampereen O’Connell’sin seinältä. Lienee otettu useita vuosia sitten, mutta jotkut näkevät tässä myös allekirjoittaneen tulevaisuuden. Kiitos tästä kuvaviestistä Heidille!
Näin vaalien alla blogin pitäminen meinaa väkisinkin mennä melko vakavaksi, joten välillä pitää vaihtaa myös hiukan kevyemmälle… Vaikka kuntavaalit Turussa menisivät allekirjoittaneen kohdalta More »
Ota oppia näistä herroista! Taitaisi vaan mennä muutama hetki noita PostIt-lappuja liimaillessa… EepyBird’s Sticky Note experiment from Eepybird on Vimeo. (via Linko)
Kyllä! Huomasin tuossa kirjakaupassa käydessäni, että Hugleikur Dagssonilta oli ilmestynyt uusi kirja Onko tämä muka hauskaa? Loistavaa settiä! “Hugleikur Dagsson on Islannin ‘lahja’ maailmalle. More »
Koska tekstarimielenosoitukset ovat niin suosittuja jopa rekkamiesten keskuudessa, liitytään joukkoon: Mitä mainiointa juhannusta, olitpa sitten mökillä, maalla tai kaupungissa. Tai kassajonossa.