10.03.
2010

Blogissa on ollut (jälleen) kovin hiljaista johtuen varmaan pitkälti koulukiireistä. Maaliskuun aikana olisi tavoitteena saada oikeusnotaarityö pakettiin. Akuuttimpaan blogitarpeeseen kelvatkoon siis vanha, vanha meemi.

Mielestäni olen tämän joskus aiemminkin tehnyt, mutta en sitä blogista onnistunut löytämään. Joten otetaan uusiksi. Idea on siis googlettaa “(oma nimesi) osaa” ja listata siitä 10 ensimmäistä taitoasi.

Ja näillä mennään:

  1. Teemu osaa lukea. Hyvä Teemu!
  2. Teemu osaa nimittäin tehdä maaleja. Hän luistelee vielä vanha[na]kin ällistyttävän nopeasti…
  3. Teemu osaa argumentoida ja osoittaa vaan, että refleksien lisäksi on ajattelukin hyppysissä!
  4. Teemu osaa tehdä ainakin makeita kitara riffejä, vaan miksi niitä sanotaan.
  5. Teemu osaa itse katsoa irtohypytyksessä oikean ponnistuspaikan ja lyhentää tai pidentää askeltaan tarpeen tullen.
  6. Teemu osaa kertoa varmaan mikä C-pact kumi on hyvä tuollaiseen käyttöön?
  7. Pestessäkin Teemu osaa olla nätisti, eikä leiki yliherkkää joka pelkäisi vettä.
  8. Teemu osaa ottaa kaikki huomioon ja siinä sivussa yleensä hurmaa niin miehet kuin naiset.
  9. Teemu osaa kertoa, miltä kropassa tuntuu.
  10. Teemu osaa kulkea hienosti muodossa ja peräänannossa, mutta usein ori tuppaa kyllästymään ainaiseen koulun treenaamiseen.

Ei lisättävää…

3 kommenttia:

Kommentoi itse!
  1. No, sul on sentään niin normaali nimi, että sä saatat nyt osata jotain uutta, mitä et aiemmin oo osannut. Mä sen sijaan osaan vain lentää luudalla todella hyvin, kuten viimeksikin, kun tarkistin asian…

  2. Äläs nyt, Katrin. "Vaikka Katrin osaa laulaa, tulkinnat ovat jotenkin hengettömiä." ;)

  3. Niin just. Kiitti vaan ku otit ton esiin. Itsehän yritin pitää sen salassa, kun mut kuitenkin yleisesti tunnetaan kovinkin lahjakkaana ja ennen kaikkea hengellisenä tulkitsijana.

Lisää kommenttisi: