2010
Holhousval … anteeksi, siis hyvinvointivaltio kurkisti jälleen tänään Hesarin sivuilta: Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osaston johtaja Kari Paaso ehdottaa oluen sunnuntaimyynnin kieltämistä.
Mi-täh? Onko keppanan juonti — tai tarkemmin sen keppanan osto — sunnuntaisin jotenkin erityisen paheksuttavaa? Paheksuttavampaa kuin vaikkapa mäyräkoiran hankinta tiistaitirpaisua varten? Kirkollako pitäisi olla alkoholimonopoli ehtoollisviinin kanssa aina sunnuntaisin?
Immateriaalioikeuden erikoistumisjaksoon liittyen olen tällä viikolla saanut/joutunut lukemaan STM:n alaisen tupakkapoliittisia lakimuutoksia valmistelleen työryhmän loppuraportin. Sen mukaan värikkäät tupakkapakkaukset aiheuttavat paitsi keuhkosyöpää, myös kehottavat nuoria rikolliksi, rappeuttavat koko yhteiskuntamoraalin ja ovat vieläpä syy jotakuinkin myös maailmanrauhan rikkoutumiselle ja ilmastonmuutokselle.
Vaikka sinänsä vihaankin noita pirun haisukääryleitä, niin aikamoista tekstiä tuo raportti oli…
Mistä näitä kukkahattusetiä oikein sikiää?
