2009
Niin se vaan on käynnissä, omalta osaltani viidettä kertaa. Kokoomuksen Nuorten Liiton liittokokous. Keskustelu velloo toistaiseksi aloitteissa — pari hyvää päätöstä on jo tehtykin: Kokoomusnuoret haluavat muuttaa tunnustuksellisen uskonnonopetuksen yleiseksi uskontotiedoksi. Juuri äsken otettiin kantaa nuorten ennaltaehkäisevien mielenterveyspalveluiden puolesta. Hyvä-hyvä!
Jännittävin asia on luvassa myöhemmin iltapäivällä, kun liitolle valitaan uusi puheenjohtaja. Uuden puheenjohtajan tehtävä on palauttaa liitto raiteilleen. Kokoomusnuorten on aika olla taas poliittinen nuorisojärjestö. Paras mies tähän tehtävään on — tietysti — Tomi Sandström.
Raiteista puheenollen, Varsinais-Suomen Kokoomusnuorten tuorein Koktail-lehti ilmestyi sopivasti liittokokouksen alla. Koktailin sivuilta löytyy myös allekirjoittaneen mielipidekirjoitus:
Turku raiteille!
Turku oli aikoinaan Suomen ensimmäinen kaupunki, jossa oli hevosvetoinen raitiovaunuliikenne. Liikenne kuitenkin lakkautettiin 1970-luvulle tultaessa, koska raitioliikennettä pidettiin vanhentuneena ja ”siitä oli haittaa autoliikenteelle”. Tänä päivänä ei kenellekään liene yllätys, että raitiovaunuliikenteen lakkauttamista on pidetty yhtenä kaupungin suurimmista virhepäätöksistä. Kaupunki menetti toimivan, koko keskeisen kaupunkialueen kattavan liikennejärjestelmän.
Vaatimukset uuden pikaraitiotien perustamisesta Turkuun ovat vahvistuneet koko 2000-luvun ajan. Yhtenä merkittävänä tekijänä tässä on ollut ympäristötietoisuuden lisääntyminen. Mutta tärkeä pointti on myös se, että pikaraitiotie parantaisi keskuskaupungin ja sen palvelujen tavoitettavuutta sekä ehkäisisi kaupunkirakenteen hajautumista. Toteutuessaan pikaraitiotie palvelisi keskikaupungin ohella myös muita kaupunkiseudun osia, joiden kautta sen linjaus kulkisi.
Pikaraitiotien toteuttaminen eräänä esteenä pidetään sen kustannuksia. Raitiotieverkoston perustaminen on kallista, vaikka rahoitukseen osallistuisi seudun kuntien lisäksi valtio ja EU. Kalliin perustamisinvestoinnin jälkeen raitiotietä olisi kuitenkin mahdollista ylläpitää lipputuloin. Yhtenä vaihtoehtona tulisikin harkita yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa – Turku-Helsinki-moottoritien tapaan raideliikenneverkosto voitaisiin rakentaa ns. elinkaarimallin mukaisesti.
Turun keskustan kehittämisessä ei ole aikaa hukattavaksi. Kaupungin laitojen ostoskeskukset houkuttelevat jatkuvasti enemmän ja enemmän Turussa asioivia omiksi asiakkaikseen. Talouden taantuma leikkaa vain väliaikaisesti laitakaupungin kauppakeskittymien kasvua, jonka jälkeen on odotettavissa paluu aikaisempaan tahtiin. Kaikki hukattu aika on pois keskustan elinvoimaisuuden turvaamisesta, sillä asiakasvirtoja on tunnetusti huomattavasti helpompi menettää kuin vetää puoleensa.
Pikaraitioliikenteen perustaminen on aikaa vievä projekti. Suunnitelmia ja haavekuvia Turun uudesta raideliikenteestä on maalailtu nyt pari vuosikymmentä. Seuraavaksi tarvitsemme konkreettisia päätöksiä – ja Turku tarvitsee pikaraitiotiensä!
Teemu Oksanen
puheenjohtaja
Kokoomuksen Nuorten Turun Aluejärjestö ry
Ei kommentteja, vielä.
Kommentoi itse!