2009
”Varasta jotain!” kehottaa toimittaja Akuliina Saarikoski otsikossaan Turun ylioppilaslehdessä 1/2009. Samassa jutussa annetaan myös suoria vinkkejä, miten kyseinen rikos kannattaa toteuttaa. Niin tosiaan, varkaus on rikos. Rikokseksi katsotaan myös julkinen kehottaminen rikokseen. Ryhmä Lex toivookin Tylkkärin tulevaisuudessa tarkastelevan kriittisemmin julkaisemiaan artikkeleita.
Mannan ja Sakun rötöstelyn ihannointi lehden sivuilla ei ole pelkästään kyseenalaista ja mautonta, vaan TYYn jäsenistön aliarviointia. Emmekö arvosta koulutustamme, joka on kaiken lisäksi maksutonta? Sen sijaan, että kehittäisimme itsestämme huomisen huippuosaajia, fiilistelemme sillä, kuinka hienoa olisi olla anarkisti ja kaivaa hautaa sille yhteiskunnalle, jossa olemme kasvaneet.
TYYn – ja Tylkkärin sen osana – tulisi muistaa velvollisuutensa ylioppilaiden yhteiskunnallisessa kasvattamisessa. Sitä vaatii myös uuden yliopistolain pykälä, jolla oikeutetaan ylioppilaskunnan pakkojäsenyys.
Teemu Oksanen
ryhmäpuheenjohtaja
edustajistoryhmä Lex
Kirjoitus on julkaistu Turun ylioppilaslehdessä 3/2009.
Jonkun pitäisi haastaa oikeuteen virkavirheestä ne poliisit, jotka eivät ole puuttuneet Akuliina Saarikosken laittomiin tekemisiin millään tavalla.