2008
Suomen eduskunta hyväksyi tänään Lissabonin sopimuksen selvällä äänten enemmistöllä. Vastaan harasivat lähinnä perussuomalaiset ja vasemmistoliittolaiset, mikä ei kai yllättänyt ketään. Yhteisellä Euroopalla on jälleen toivoa.
Uusi perussopimus tuo EU:n päätöksentekoon paljon kaivattua avoimuutta ja tehokkuutta. Demokratia lisääntyy, kun kansalaisten valitseman europarlamentin ja EU-maiden omien parlamenttien merkitys kasvaa. Käyttöön tulee myös kansalaisaloite, jolle voisi olla käyttöä Suomenkin poliittisessa järjestelmässä.
Äärettömän tärkeä uusi sopimus on myös kansalaisten oikeuksien kannalta. Sopimus vahvistaa neljän tärkeän perusvapauden merkitystä ja tekee perusoikeuskirjasta oikeudellisesti sitovan. EU saa siis vihdoin oman, sitovan “ihmisoikeussopimuksen”, johon kansalaiset voivat oikeudessakin vedota.
Viidessäkymmenessä vuodessa Eurooppa ja koko muu maailma on muuttunut. Lissabonin sopimus tuo EU:n vihdoin 2000-luvulle.
…vielä kun irlantilaiset muistaisivat huomenna äänestää oikein…
Hyvä kirjoitus! Saapa tosiaan nähdä mitä tästä touhusta tulee Irlannin kansanäänestyksen jälkeen. Harva on uskaltanut edes ajatella, mitä seurauksia kielteisellä päätöksellä saattaisi olla.Sinänsähän tuo sopimus on hyvä osoitus siitä, miten hankala on päästä yksimielisyyteen 27 jäsenmaan kesken: Puola ja UK saivat opt-outin perusoikeuskirjaan, Irlanti ja UK saivat opt-outit oikeus- ja sisäasioissa. Lisäksi useat EU-maat ovat jättäytyneet EMU:n 3. vaiheen ulkopuolelle, osa ei halua mukaan Schengeniin jne. EU:n integraatio etenee monella raiteella – alkaa syntyä eritasoisia ytimiä. Taitaa olla, että tulevaisuudessa halukkaat ja kyvykkäät etenevät nopeammin integraatiossa – loput seuraavat perässä jos yhteistyö vaikuttaa hedelmälliseltä. Tästähän EU:ssa on erityisesti 50 vuotta sitten ollut kyse..