09.05.
2008

Seuraavan artikkelin myötä toivotan kaikille oikein hyvää Eurooppa-päivää!

Eurooppalaisia, vaan ei EU-fanaatikkoja

Janika Tuomaala ja Teemu Oksanne, (c) TS/Jori LiimatainenRanskan ulkoministeri Robert Schuman julisti 58 vuotta sitten Euroopan yhteistyön tärkeyttä sotien välttämiseksi. Janika Tuomaala ja Teemu Oksanen, Turun Eurooppanuorten varapuheenjohtaja ja sihteeri, peräänkuuluttavat nyt lisää valtaa kansalaisjärjestöille ja nuorille.

Turun Eurooppanuoret on järjestö, jonka tavoitteena on levittää tietoa EU:sta ja herättää keskustelua. Jäsenet ovat Euroopan tulevaisuuden toivoja, kansainvälisesti suuntautuneita opiskelijoita ja vastavalmistuneita, joille eurooppalaisuus on itsestään selvää.

Abiturientti Tuomaala ja oikeustieteen opiskelija Oksanen kieltävät kuitenkin varauksettoman EU-fanatismin.

- Ei meilläkään kaikkea Brysselistä tulevaa allekirjoiteta. Keskustelevaan ilmapiiriin pyritään ja kritiikki on sallittu, sanoo Tuomaala.

- On harmillista, miten EU-vastaisuuteen liittyy monesti vääriä tietoja. Me pyrimme oikaisemaan ihmisten harhakäsityksiä, Oksanen kertoo.

- Kurkkudirektiivi on klassinen unionin byrokratia-allergikkojen käyttämä esimerkki. Senkin tarkoitus on kuitenkin järkevästi perusteltavissa, puolustaa Oksanen.

Turun Eurooppanuoret on tänään perjantaina jakamassa tietoa Eurooppa-päivän tapahtumatorilla muun muassa ulkoministeriön Eurooppatiedotuksen ja Eurooppalainen Suomi ry:n rinnalla. Illalla juhlitaan omalla porukalla poimimalla rusinat eurooppalaisuudesta viiniä ja patonkia -illassa.

Teemu Oksanen ja Janika Tuomaala myöntävät, että EU myös työnantajana kiinnostaa. Kumpikin arvelee työskentelevänsä tulevaisuudessa jossain vaiheessa Suomen rajojen ulkopuolella.

Tuomaalan ja Oksasen Eurooppa on avoin. Schuman olisi ylpeä.

(Emmi Kulta / Turun Sanomat, 9.5.2008)

Ei kommentteja, vielä.

Kommentoi itse!

Lisää kommenttisi: